sunnuntai 30. elokuuta 2015

Skenaarioharjoitus 1, osa 1 – mitä tekisit?

Olemme ehkä varutuneet moniin ongelmiin, mutta usein varaudumme niihin asioihin, joihin uskomme. Tämän mahdollisuuden varjopuolena on se, että omista oletuksistamme lähtien emme välttämättä tule miettineeksi kaikkia vaihtoehtoja.

Varautujien Skenaarioharjoitukset vastaavat juuri tähän. Blogissa tullaan lähitulevaisuudessa julkaisemaan 25-osaisen blogisarja, jossa kuvataan 25 erilaista skenaariota.


Skenaariot ovat kestoltaan 1-5 blogipostausta, jotka ilmestyvät eri aikoihin. Skenaario pyrkii kertomaan ajallisesti tapahtumien etenemistä. Lukiessasi postauksia, voit mahdollisesti hymähdellä tai miettiä ja kommentoida, miten toimisit skenaarion tilanteessa niillä tiedoilla, joita sinulla on käytettävissäsi. Myöhemmin, kun tilanne etenee, voit miettiä, osuitko oikeaan.


Skenaarioharjoitus 1, osa 1: Suomen tietotoimiston uutisia...


"Suomen tietotoimiston uutisia..

Venäjä on katkaissut diplomaattisuhteet Suomeen osana vastalausettaan maan voimankäytölle venäläistaustaisia turvapaikanhakijoita vastaan. Suomen rajaviranomaiset ovat käyttäneet rajavyöhykkeellä maahanpääsyä vaatineita väkijoukkoja vastaan kyynelkaasua ja kumiluoteja. Suomi on ollut tänä vuonna ennätysmäisen turvapaikkavaelluksen kohteena kaikista ympäröivistä maista. Pääministeri Soinin tiukka politiikka on saanut laajasti kannatusta Suomessa sen jälkeen, kun viime vuosikymmenen epäonnistunut pakolaispolitiikka aiheutti pääkaupunkiseudulle tuhoisan rikollisallon.


Venäjän presidentti Lena Kulgovan mukaan Suomen toimenpiteet ovat rikos ihmiskuntaa vastaan. Pääministeri Vladimir Putinin linjan kannattajana tunnettu Kulgova kertoo Venäjän käyttävän kaikkia mahdollisia toimenpiteitä kansalaistensa suojelemiseksi. Puolustusministeri Niinistön mukaan Suomen tulee varautua mahdollisiin voimankäyttöön. Sosiaalisessa mediassa liikkuvien huhujen mukaan ympäri Suomea esiintyneet laajat sähkökatkot, Kemin vesivoimalan räjähdysonnettomuus ja ulkoministeri Antero Vuorion auto-onnettomuus ovat tarkoituksellista sabotaasia. Hallituksen mukaan syytä paniikkiin ei ole vaan kaikki tapaukset tutkitaan tarkasti. Tutkinnan tukemiseksi Puolustusvoimat aikoo kutsua palvelukseen valikoituja tukijoukkoja myös reservistä.


Ruotsin pääministeri Ma..sshshssssshshssssss....."

tiistai 25. elokuuta 2015

Romahduksesta tulee 20-kertainen - " Varastoitava kuukaudeksi säilykkeitä "


Britannian Työväenpuolueen ex-pääministeri Gordon Brownin erityisavustajana ja maan valtiovarainministeriön viestintäpäällikkönä toiminut Damian McBride antoi ohjeita, kun maailman pörssit romahtivat maanantaina.

Asiasta kertoo The Independent. McBriden Twitterissä jakamat selviytymisohjeet olivat:

"Neuvoja uhkaavan romahduksen varalle, numero 1: hanki kylmää käteistä turvalliseen paikkaan nyt; älä oleta pankkien ja käteispisteiden olevan auki tai pankkikorttien toimivan"
.

"Romahdusneuvo N:o 2: onko sinulla tarpeeksi pullotettua vettä, ja säilykkeitä kotona kuukauden elämistä varten? Jos ei ole, mene ostoksille."

"Romahdusneuvo N:o 3: sovi tapaamispaikasta rakkaittesi kanssa jos liikenne ja kommunikaatio katkeaa; jonnekin minne kaikki voitte suunnata
".

Damian McBride totesi entisen esimiehensä onnistuneen estämään suuremman tuhon 2008 romahduksessa. McBriden mukaan tulossa oleva on 20-kertaista siihen verrattuna.

"Mikään vivuista joita saatoimme vetää 2008 ei ole nyt käytössä koska talous tulvii jo halpaa rahaa".




tiistai 18. elokuuta 2015

Kaikki on vielä kesken

Malttia, kaikki on vielä täysin kesken. Tässä osoitteesta starttaa varautumiseen keskittyvä verkkolehti lähiviikkojen aikana.