Skenaarioharjoitus 3 - Osa 1: Mitä helvettiä?

Skenaarioharjoitus 3 - Osa 1: Mitä helvettiä?

Olemme ehkä varautuneet moniin ongelmiin, mutta usein varaudumme niihin asioihin, joihin uskomme. Tämän mahdollisuuden varjopuolena on se, että omista oletuksistamme lähtien emme välttämättä tule miettineeksi kaikkia vaihtoehtoja.

Varautujien Skenaarioharjoitukset vastaavat juuri tähän. Blogissa tullaan lähitulevaisuudessa julkaisemaan 25-osaisen blogisarja, jossa kuvataan 25 erilaista skenaariota.

Skenaariot ovat kestoltaan 1-5 blogipostausta, jotka ilmestyvät eri aikoihin. Skenaario pyrkii kertomaan ajallisesti tapahtumien etenemistä. Lukiessasi postauksia, voit mahdollisesti hymähdellä tai miettiä ja kommentoida, miten toimisit skenaarion tilanteessa niillä tiedoilla, joita sinulla on käytettävissäsi. Myöhemmin, kun tilanne etenee, voit miettiä, osuitko oikeaan.

----------

Perjantai on viikon paras päivä.

Ainakin jos kysyy Alkon kirjanpitäjältä. Suomalaiseen luterilaiseen työmoraaliin kuuluu kyllä kova työnteko, mutta kova työnteko vaatii vähintään yhtä kovat huvit.

Juuri näille hupipoluille myös Seppo asteli tavallista keveämmin askelin. Talviloma oli ammattisotilaalla vähän erikoiseen aikaan, milloin nyt sattuikaan päällikkö sitä myöntämään. Tänä vuonna Seppo oli saanut kiristettyä kapteenilta erityislomaa 20-vuotisen virkauransa vuoksi myönnetyn lisälomaviikon avulla.

Marraskuu saattoi olla vähän outo valinta talvilomaksi – laskettelurinteet eivät olleet vielä auki ja syyslomat olivat vasta takana päin. Massasta poikkeaminen ei kuitenkaan haitannut Seppoa, joka oli aina pitänyt omia polkujaan massavaihtoehtoja parempana.

Peruskoulun jälkeen maanviljelijän töitä tehnyt Seppo ei voinut ylpeillä akateemisellä opintorekisterillä, mutta sitäkin enemmän hän oli elämänsä aikana tehnyt töitä. Työ oli lopulta vaatettanut hänet ja siinä samalla vaimon ja kaksi nyt jo aikuiseksi ehtinyttä lasta. Maatöiden jälkeen ura oli jatkunut ensin rakennuksilla, sitten rekkamiehenä ja myöhemmin – vastahakoisesti suoritetun palveluksen jälkeen – yllättäen Puolustusvoimilla, joihin metsästystä harrastaneen Sepon taitopaletti oli sopinut loistavasti. Raha ei haise, hän muisti tuumineensa, mutta vuosien aikana pahimmat asennevammat Suomen asevelvollisuusarmeijaa kohtaan olivat valuneet pois. Ketjutettujen määräaikaisuuksien jälkeen käyty opisto oli siunannut mielekkään työn sissikouluttajana. Palkalla ei menty kuuhun, mutta Seppo viettikin aikaansa lähinnä kotona ja mökillään.

Ylellisyys ja luksus eivät olisi olleet ensimmäisiä sanoja joilla Sepon harvalukuiset ystävät olisivat kuvanneet Jyväskylän maalaiskylässä syntynyttä 54-vuotiasta erämiestä. Päinvastoin – Seppoa tuskin löytyisi samasta sanakirjastakaan näiden termien kanssa.

Rankka työ vaatii rankat huvit. Korkin Seppo pisti kiinni jo kuusi vuotta sitten. Liian myöhään, sillä kosteiden lomien vuoksi vaimo ja lapset eivät enää jaa samaa taloutta. Tarpeeksi aikaisin säästämään hengen ja pidentämään elämää, Seppo lohduttaa itseään. Vanhan vitsin mukaan viina kaataa enemmän sotilaita kuin vihollisen luodit. Vitsi on niin tosi, että huumori jää totuuden alle.

Marraskuun lopussa luonto on kauneimmillaan. Ensimmäiset Pohjois-Karjalaiset pakkasyöt nitistävät hirvikärpäset ja jäätynyt metsämaa on ennen lunta helppokulkuista. Valoa riittää vielä luonnosta nauttimiseen, mutta tilanne muuttuisi pian. Sepolle valoisan tunnit riittivät, sillä sähköttömässä erämökissä hän nautti erityisesti makuukammarissa lukemisesta – sekin oli parasta kolmen kynttilän varjoissa.

Marraskuun lopussa neljän viikon kesäloma oli lopussa. Lapsista syntymäpäivälahjaksi saatu Android-älypuhelin oli uuvahtanut jo ensimmäisen päivän jälkeen, mutta mitäpä älypuhelimella tiettömän taipaleen takana tekisi sen enempää kuin älyttömälläkään.

Vaikka Seppo ei halunnut sitä itselleen myöntää, suloisat lomapäivät erämökissä olivat lähestymässä loppuaan. Paluu töihin koittaisi ensi viikolla, samalla hetkellä kun puhelin alkaisi piristä, uutiset kulkea ja varusmiehet töhöillä.

Seppo valitsi aikanaan mökkinsä paikan järven perusteella. Etäinen kookas järvi oli Sepon valinta erityisesti siksi, että se ruokkisi perhettä myös siinä tapauksessa, että töistä tulisi potkut ja elämä koittelisi muutenkin. Tietyssä mielessä Seppo oli siis kotisurvari.

Jokasyksyiseen erämökin säilömistoimenpiteisiin kuuluivat roskien poltto, veneen suojaus ja mökin ikkunoiden naulaus. Erämökki kuin erämökki, vandaaleja liikkuu kaikkialla. Tällä kertaa normaali prosessi jäi kuitenkin kesken, sillä suojakehikoita varastosta kaivanut Seppo kuuli kesken työnsaran ihmisten juttelua.

Mökkinsä takaa kuuluvan puheenparren etäisyys väheni. Seppo oli saamassa vieraita, joita hän ei odottanut. Vaikka Seppo oli kouluttajan oikeastaan asiakaspalvelija, pohjimmiltaan hän oli erakkoluonne. Vaikka luonteeseen en toisaalta mahtunut lainkaan ihmisvihaa, ura Puolustusvoimissa oli selkeästi näyttänyt ihmisolennon geneettiset taipumukset lajivihaan. Vaikka Seppo ei sitä toimiessaan miettinyt, mahdollisesti juuri tämä fakta sai hänet varmistamaan lonkalla kulkevan, lähinnä yllättävää karhuhavaintoa vastaan suunnatun .45ACP-pistoolin läsnäolon.

Colt M1911 -mallin mukaisesti valmistettu siviiliase oli ollut Sepolla kymmeniä vuosia. Hyvällä pidolla ja säännöllisellä huollolla sen kunto oli mitä mainioin. Osumiskyky oli tosin hieman arvoitus, sillä viime aikoina aikaa harjoittelulle ei ole juuri ollut.

Ensireaktio hävetti Seppoa, tilanteen tajuttuaan hän hellitti otteensa pistoolikahvasta ja lähti rohkeasti kohti lähentyvää ääntä. Kukaties eksyneitä marjastajia tai alueen uuden sukupolven metsästäjiä.

Epäluulonsa taka-alalle pakottaneen Seppo Ripasen elämässä mikään ei ollut tapahtunut niin nopeasti kuin seuraava 45 sekunnin aikajakso.

Kulman takaa tulijoita tervehtinyt Seppo oli ehtinyt tajuta vain vasaralla naamana isketyn yllätyksen: tulijajoukko oli kolmen hengen ryhmä, joka kantoi 5.45-kaliiberin AK-74-kivääreitä, Venäjän federaation maastokuviota ja sissitoiminnastakin tuttua suurta rinkkaa.

Tämä yksityiskohta ei sinällään olisi aiheuttanut ihmetystä suurempaa reaktiota, mutta tulijoiden aggressiivinen käytös ei jättänyt tulkinnan varaa. Ensitöikseen kiväärinsä Seppoon suunnannut ryhmä oli liikkeillä pahoin aikein: sen olisi todennut ilmasta sokeakin tarkastelija.

Sepon aivot toimivat vanhat sissikouluttajan herkistynein refleiksein. Harmaalla aineella kesti sekunti huomata ja analysoida tulijoiden aggressiivisuus aseiden kanssa, aivosoluilla kaksi sekunti lisää tajuta hengenvaara ja käsillä 2,5 sekunti enemmän vetäistä M1911-pistooli lonkkakotelosta ja suunnata kolme luotia jokaista tulijaa kohtaan.

Tilanne oli ohi ennen kuin kukaan kertoi tilannetta Sepolle. Vanha koulutus toimi ja lihasmuistiin tuhansien toistojen myötä iskostuneet liikkeet toimivat ilman hienomotorista kontrollia. Painava mutta hidas .45ACP -kaliiberin luoti teki sekunneissa tyhjäksi kolmen ihmiskohtalon unelmat tulevaisuudesta.

Sepon edessä makasi kolme kuollutta metsästäjää.

Seppo lyyhistyi samalla maahan epäuskoisena. Hän ajatteli elämänsä olevan ohi. Seuraavassa hetkessä hänet raahattaisiin oikeusistuimeen kolmen venäjäläisen metsästäjän murhasta. Vaikka vankilat ovat Suomessa laadukkaita, sielu kuolee niissä tylsyyteen.

Itsesäälin keskeltä Seppo nousi takaisin tilanteen tasalla. Ilmiön syynä oli tilanteen yleiskatsaus: jokin ei ollut kunnossa. Metsästäjien aseet olivat uusia, yhdessä oli laadukas lämpöoptiikkaa ja kaikilla oli mukanaan kalliit sotilasradiot.

Seppo teki päätökset, eikä aikaillut. Hän juoksi epätoivoisen miehen vimmalla lähimmälle tielle kolmen kilometrin päähän ja ajoi ojanpenkkaan jätetyllä autollaan lähimmälle huolto-asemalle. Miksi hän teki näin, ei ollut täysin selvää hänelle itselleenkään. Ehkä hän ei aikonut jäädä kiinni, ehkä hän halusi tarrata siihen loputtoman epätodennäköiseen tapahtumaan, että hän oli koko elämänsä harjoitellun epätodennäköiseen hyökkäykseen, joka nyt todennäköisesti oli tapahtunut.

Näky oli lohduton ja tuki sielun nurkassa piilevää toivoa siitä, että ei olisi murhaaja vaan sotilas. Ajatus toi toivoa, sillä se tarkoittaisi että hän ei olisi murhaaja – sitä hän ei olisi koskaan itsestään uskonut. 30-vuotinen ura sotilaana oli valmistellut hänen ihmisen hengen riistoon, mutta ei sen henkiseen puoleen.

Seppo ehti miettiä sotaoikeutta ja sotilaiden isiään kaipaamaan jääneiden pikkutyttöjen ilmeitä. Itkeviä leskiä ja kaikkea sitä aiheuttamaansa surua.

Entisen ABC-aseman loistelias rakennus oli raunioina. Kantatiellä sen vierellä oli tonneittain metalliromua. Miehistönkuljetusvaunuja, kuorma-autoja ja tankkeja.

Näky antoi Sepolle lohtua siitä, että toinen vaihtoehto olisi ollut vielä huonompi. Myös hänellä oli tytär, vaikka pellavaiset pikkutytön prinsessakutrit olivat jo aikaa sitten vaihtuneet aikuisen naisen määrätietoisesti muotoiltuun hiuksistoon. 

Seppo lyyhistyi maahan ja suojautui rakennukseen miettien, näkikö unta. Viimeisen neljän tunnin tapahtumat eivät muodostaneet mitään järkevää jatkumoa.

Hän ei tiennyt mistään mitään – hän tarvitsi tietoa suunnitelmaan. Hänellä ei ollut resursseja – niitä tarvitaan heti. Kokeneen sissikouluttajan aivot oli koulittu ajatusmaailmaan, jonka mukaan pärjätä pitää omillaan. 

Kysymykset täyttivät mielen.

Oliko Suomessa syttynyt sota? Mitä helvettiä nyt pitäisi tehdä? Missä rakkaat ovat? Miten sammuttaa rivakan lenkin tuottama jano?

Seppo mietti kuumeisesti mutta asiat eivät olleet mustavalkoisia. Sotilaana hän oli tottunut käskyihin joita toteuttaa, mutta nyt käskyjä ei ollut.

"Keksi jotain Seppo, saatanan runkkari. Suunnitelma - idea - toiminta!"

Hengitys tasaantui ja Seppo ehti pohtia asioita. Pää oli koulutuksesta huolimatta sekainen ja ajatukset harhailivat kuin humalainen vappubileissä. Ei ollut helppoa miettiä seuraavia askeleita samalla kun tajuaa, että saattaa olla paraikaa kohdettaan etsivän tarkka-ampujan tähtäimessä.

Seppo antoi itselleen vielä sekunnin, laittoi silmänsä kiinni ja hengitti rauhallisesti. Valituissa Paloissa kerrottiin aikanaan sen poistavan turhaa stressiä ja rauhoittavan mieltä. Seppo muistaa lukeneensa asiasta anopin kesämökin paskahuussissa.

Olisipa hän nytkin anoppilassa. Ajatuksen mielettömyyden huomattuaan Seppoa nauratti, vaikka naurun aihetta ei oikeasti ollut.

Huono päätös nyt hukkaisi aikaa. Sitä ei ollut.

Suunnitelma.

Tarvittiin suunnitelma.