Olemme ehkä varautuneet moniin ongelmiin, mutta usein varaudumme niihin asioihin, joihin uskomme. Tämän mahdollisuuden varjopuolena on se, että omista oletuksistamme lähtien emme välttämättä tule miettineeksi kaikkia vaihtoehtoja.
Varautujien Skenaarioharjoitukset vastaavat juuri tähän. Blogissa tullaan lähitulevaisuudessa julkaisemaan 25-osaisen blogisarja, jossa kuvataan 25 erilaista skenaariota.
Skenaarioharjoitus 2 - Osa 1:Etelä-Suomen haltuunotto
Venäjän ja Turkin välit ovat tulehtuneet Turkin ammuttua alas Venäjän hävittäjän lähellä Syyrian rajaa. Molemmat lentäjät pelastautuivat heittoistuimille ennen ohjusten iskeytymistä koneen runkoon mutta laskeutuessaan laskuvarjoille he joutuivat Turkmeeni-kapinallisten panttivangeiksi ja samalla Venäjä joutui turkmeenien kiristyksen kohteeksi. Panttivankidraama eskaloitui lopulta pilottien turmioksi.
Tapauksen ei pitänyt liittyä Suomeen mitenkään.
Venäjän miehitettyä myös Turkin rajat kostoksi hävittäjän alasampumisesta ovat Nato-joukot kutsuttu hätiin Venäjää ympäröiviin Nato-maihin. Äkillisestä tilanteesta tulistuneena on Venäjää yksinvaltaan ottein hallitseva Nikolas Delgev antanut käskyn miehittää Etelä-Suomen turvatakseen yhteyden Kaliningradiin.
Venäjän joukkojen oletetaan yrittävänsä ottaa haltuun Suomi Vironlahdelta Hankoon asti, Helsinki mukaan lukien. Oletettavasti kohteena on myös Ahvenanmaa Gotlanti ja Tanskan Bornholm.
On joulukuun 20. ja räntäinen vesisade vihmoo vasten rajamies Hirtelän kasvoja. Viranomaisradio Virvestä tulee hätätiedotus, että Suomenlahdella on havaittu tunnistamattomia vihamielisiä aluksia ja vihamielisten joukkojen rantautuneen Suomen rannoille.
Avainhenkilöitä on evakuoitu Helsingistä jo yönaikana mutta tiedustelun varoituksista huolimatta nopeasti liikkuva punakone on yllättänyt Suomen ennen liikekannallepanoa.
Koko Suomi on jo kaaoksessa...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoidaan asiallisesti, ei meuhkailla.