Olemme ehkä varautuneet moniin ongelmiin, mutta usein varaudumme niihin asioihin, joihin uskomme. Tämän mahdollisuuden varjopuolena on se, että omista oletuksistamme lähtien emme välttämättä tule miettineeksi kaikkia vaihtoehtoja.
Varautujien Skenaarioharjoitukset vastaavat juuri tähän. Blogissa tullaan lähitulevaisuudessa julkaisemaan 25-osaisen blogisarja, jossa kuvataan 25 erilaista skenaariota.
Skenaariot ovat kestoltaan 1-5 blogipostausta, jotka ilmestyvät eri aikoihin. Skenaario pyrkii kertomaan ajallisesti tapahtumien etenemistä. Lukiessasi postauksia, voit mahdollisesti hymähdellä tai miettiä ja kommentoida, miten toimisit skenaarion tilanteessa niillä tiedoilla, joita sinulla on käytettävissäsi. Myöhemmin, kun tilanne etenee, voit miettiä, osuitko oikeaan.
-----------
Skenaarioharjoitus 1, osa 2 – Hirtelän pitkä päivä
Pääministerin kansliapäällikkö
Pekka Hirtelän vastuualueeseen
kuuluu paljon asioita. Tiedottaminen ei kuulu niihin, mutta nyt käsillä onkin
poikkeustilanne.
Kriisi.
Hirtelä miettii
mielessään, mitä talvisotaa edeltänyt valtiojohto oli miettinyt mielessään kun
Venäjän karhu oli nostanut kämmentään. Yhtä aikaa ajatuksissa ristesivät myös
Suomen presidenttinä kaksi kautta istuneen Sauli Niinistön osuva toteamus
siitä, että kasakka ottaa sen mikä ei ole tiukasti kiinni.
Niinistön lausunto
sopi tilanteeseen kuin nokka kanalle, vaikka se oli lausuttu liki 40 vuotta
ennen sopivaa hetkeä. Maailmaa 2020-luvulla vavisuttanut pakolaiskriisi osui
Suomeen kovaa, vaikkakin viiveellä. Euroopan Unionia miellyttääkseen Suomi oli
päätynyt ottamaan vastaan tuntuvasti turvapaikanhakijoita. Valitettavasti tulijoiden integraatio
yhteiskuntaan epäonnistui surkeasti: ensimmäinen kalifaatti perustettiin
Itä-Helsinkiin vain kolme vuotta pakolaistulvan jälkeen. Kaoottisen tilanteen
haltuunotto vaati lopulta satojen poliisien hengen.
Tapahtumasta
yritettiin oppia. Komiteat laativat strategioita, asiantuntijat pitivät
koulutuksia valtionjohdolle, virkamiehille ja viranomaisille. Mikään ei
kuitenkaan voinut valmistaa nykytilanteeseen: vaikka uusi pakolaisaalto
Afrikasta on raivonnut jo vuosia, Venäjältä tulijat ovat alusta asti olleet
muskeleitaan vuosikymmeniä paisuttaneen turvallisuuspalvelun projekti.
Federalnaja služba
bezopasnosti, Venäjän federaation turvallisuusapalvelu, FSB, rakkaalla
vihollisella on monta nimeä. Jokainen voi valita kutsumanimen mielensä mukaan,
mutta se tiedetään mitä organisaation agentit ovat viimeksi kuluneen vuoden
ajan harjoitelleet: näytelmää, jolla Venäjä saa kansalaistensa turvaamisesta tekosyyn
vihamieliselle sotilaalliselle toiminnalle Suomen rajojen sisäpuolella. Mainilan laukaukset 2040-luvulla, siis.
Kenties Suomi oli nyt
hajaantuneempi kuin aikaisemin, Hirtelä mietti, tai ehkä Puolustusvoimien supistukset ovat
tehneet maasta houkuttelevan valtauskohteen. Ehkäpä syynä onkin suuren maan
ulkopolitiikka, eikä Venäjä jätä käyttämättä mahdollisuutta siirtää Naton
vastaista turvavallia Suomen verran länteen, kansliapäällikkö arvelee.
Toimistoaikaa pidetään normina, mutta kansliapäälliköltä sen on riistänyt
mannekiinipoliitikko Siperian Tobolskista. Syntymäpaikka oli jäänyt mieleen jo
pääministerin ja tiedustelulaitoksen kanssa pidetystä palaverista vuosi sitten.
– Kulgova on nukkehallitsija, oli tiedustelu-upseeri todennut palaverissa. ”Vanha vakooja
vetelee naruja taustalla, mutta todennäköisesti vetelyn voi huoletta käsittää
myös kaksimielisellä tavalla”, Hirtelä muistelee kuulemaansa.
Suomella on pitkät
perinteet diplomatiasta. Venäjän uhkaa on välillä vähätelty, välillä
ylikorostettu. Puolustusvoimien kenraalikunnassa uhkan on aina odotettu tulevan
idästä.
Kyllä upseerit tietävät.
Kolgovan valinnan myötä
Venäjän ulkopolitiikka muuttui radikaalisti. Vaikka vaalitarkkailijat
kritisoivat koko valintaa näytelmäksi, ulkopoliittinen linja vaihtui kuin
hallitsija Venäjän politiikassa olisi oikeastikin vaihtunut. Siellä se taustalla
kuitenkin vaikutti, 95-vuotias kokenut vanha kettu, Venäjän federaation
pitkäaikaisin presidentti, moninkertainen pääministeri, epävirallinen tsaari, suurvaltapolitiikan nestori.
Itsenäinen valtio voi
jatkaa diplomatiaa mahdollisimman pitkään, mutta tietyssä pisteessä politiikkaa
on jatkettava toisin keinoin. Sunzin opit ovat ehkä vanhoja, mutta toimivia.
Nyt oli se piste.
Hirtelä oli juuri
soittanut hereille hallituksen ministereitä ja tärkeimpiä virkamiehiä, kuten
ministeriön tiedottajat. Viime yönä Suomen ilmatilaa oli Hankoniemen
itäpuolella loukannut tunnistamaton ilma-alus. Tunnistuslennon myötä selvisi,
että kyseessä oli slaavitoverien raskasta aseistusta: Yhdysvaltojen
AC-130-ilmaherruuslavetista inspiraationsa saanut TU-260 ”Gunman”. Saattajinaan
sillä oli parvi Venäläisiä häivehävittäjiä. Isosta kuljetuskoneesta
muokattuun lavettiin mahtuu aseistusta kokonaisen kaupungin tuhoamiseen.
Tunnistuskoneena
toiminut F-35-hävittäjä oli lähetetty provokaatiota välttäen tunnistuslennolle
yksin. Vaikka suomalaispilotit ovat tottuneet taisteluun alivoimaisina, F-35 ei
ole parhaimmillaan kaartotaistelussa. Pilotille pitäisi myöntää
Mannerheim-risti, Hirtelä mietti.
Elokuun kahdeskymmenes
päivä, sorsarjahdin aloitus. Kello 04:05.
Lentoraporttiin kirjatun ensimmäisen vihollisen ohjuslukituksen jälkeen konattu ohjannut kokenut majuri sai pudotettua kaksi viholliskonetta ja mikä tärkeintä, todennäköisesti
Upinniemen laivastotukikohtaa yllätysmomentin voimin tuhoamaan lähetetyn
Gunmanin.
Kitkerää
automaattikahvia loikkaa pahvikupista Hirtelän solmiolle. Käheän kirouksen
säestämänä kokenut virkamies tekee minkä pystyy, mutta ymmärtää ynnäilemättä tahran
ilmestyvän pahaan aikaan: tänään on edessä pitkä päivä. Työn alle on saatava
pikaisesti paperityöt poikkeustilalakia ja liikennekannallepanoa varten. Kaiken päätteeksi pitäisi pääministerin ja hallituksen kanssa linjata, miten asiasta tiedotetaan.
Helvetinmoinen homma, Hirtelä miettii. Suojelupoliisi on todennäköisesti herättänyt jo suurimman osan ministereistä, joita ollaan tällä hetkellä viemässä salaiseen väistökohteeseen. Kyseessä on standardi turvatoimi, mutta siitäkin on parempi vaieta. Mikäli suuri yleisö käsittää että Helsinki ei ole turvallinen paikka, tuloksena olisi vain paniikki.
"Perkeleen perkele",
Hirtelä säestää tyhjässä toimistossaan. Hirtelän 22-vuotias poika Sami on
rajajoukoissa palvellessaan kutsuttu salaisiin kertausharjoituksiin jo kaksi
kuukautta sitten.
Näyttää siltä, että harjoittelun aika päättyy pian.
Nostan loput rahat pankista € ja $. Lapset lähetetään ruotsiin sukulaisten luo, vaimo jää suomeen. Naapureitten kanssa sovitaan eri valvontatoimista. Tämä siis heti kun aamu on valjennut ja kansa on saanut tiedon rajaloukkauksista ja ilmasodasta
VastaaPoistaHyvin mukaansa tempaava skenaario. Pohjustus tosin maalailee kuvaa pakolaisvyöryn turmelemasta Suomesta, joka on kaukana loiston päivistään. Ei kuulosta alueelta, johon Venäjällä olisi intressejä.
VastaaPoistaKrimillä kuitenkin asukkaista ylivoimainen enemmistö on entisiä venäläisiä ja loput venäjänkielisiä. Eli vaikka Suomen venäläisväestö tuplaantuisi nykyisestä, ei ihan samalla konseptilla otettaisi tilaa haltuun.
Toki Krimillä nyt oli entuudestaan Venäjän suuri sotilastukikohta, mikä lisäsi alueen tärkeyttä entisestään.