Espoon ja Kirkkonummen välinen Lommilan risteys oli yksi ruuhkaisimmista solmukohdista, mutta sähkökatkon myötä liikennevalot olivat pimeänä. Se aiheutti luonnollisen hidasteen, sumpun, jota Seppo käytti hyväkseen. Hän näki mustan Volkswagen Transporterin leikkaavan jonon ohi pientareen kautta ja liittyvän Kehä III:lle itään.
Seppo ei kiihdyttänyt perään. Se on amatöörin virhe. Hän antoi kahden siviiliauton mennä väliin ja liittyi virtaan rauhallisesti.
Kehätiellä Seppo sovelsi "kuminauhataktiikkaa". Kun tie oli suora, hän jättäytyi kauemmas, lähes näkymättömiin. Kun tie mutkitteli tai tuli liittymiä, hän kiristi välimatkaa varmistaakseen, etteivät kohteet poistuneet. Hän vaihtoi kaistaa epäsäännöllisesti, kätkeytyen rekkojen taakse. Hänen harmaa Hiluxinsa, "Järvi-Suomen Kiinteistöhuolto Oy", oli täydellinen kameleontti. Kukaan ei katso huoltoautoa kahdesti.
Transporterit kääntyivät Hämeenlinnanväylälle pohjoiseen. Vauhti kiihtyi. Seppo piti etäisyyden puolessa kilometrissä. Hän ei katsonut suoraan perävaloihin, vaan luki liikennettä niiden ympärillä. Jos edellä ajavat autot jarruttivat, hän tiesi kohteen hidastavan.
Hyvinkään ja Riihimäen välillä, aivan kuten Seppo oli aavistanut, vilkku välähti. Transporterit kääntyivät pienelle, huonokuntoiselle tielle, joka katosi metsään.
Seppo ajoi liittymän ohi.
Hän ei voinut seurata heitä sinne. Pikkutiellä yksinäinen seuraaja paljastuisi heti. Hän jatkoi kilometrin verran, käänsi auton metsätien levikkeelle ja sammutti moottorin.
Tiedustelu: Silmät ilmassa ja maassa
Seppo avasi ikkunan ja kuunteli. Hiljaista. Hän kaivoi varustekassistaan pienen DJI Mini -dronen. Se oli siviililaite, mutta sen ohjelmisto oli "vapautettu" korkeusrajoituksista ja valoista.
Hän lennätti dronen puiden latvojen tasalla, varoen avointa taivasta. Kameran kuva välittyi hänen puhelimeensa.
Kohde oli syrjäinen maatila tien päässä. Kaksi Transporteria oli pysäköity ladon taakse piiloon. Pihalla liikkui kaksi miestä – "poliisihaalareissa", mutta ilman kypäriä. He polttivat tupakkaa ja tarkkailivat tietä. Päärakennuksen verhot olivat kiinni.
Seppo laski dronen ja pakkasi sen. Ilmatiedustelu antoi yleiskuvan, mutta ei yksityiskohtia. Oli aika siirtyä "jalkaväkimoodiin".
Hän vaihtoi vaelluskengät kevyempiin, äänettömiin tossuihin ja veti ylleen ohuen "ghillie"-viitan, joka rikkoi ihmisen siluetin. Hän lähestyi tilaa metsän kautta, tuulen alapuolelta.
Metsänreunassa, mättään takana, hän nosti kiikarit. Talo oli vanha rintamamiestalo. Yksi ovi etupihalla, yksi takana. Ikkunoissa ei ollut kaltereita. Sisällä näkyi liikettä. Mutta ongelma oli miesvoima. Kaksi ulkona, todennäköisesti kaksi sisällä. Neljä vastaan yksi. Suora rynnäkkö johtaisi tulitaisteluun, ja Aino Määttä saisi luodin päähänsä ennen kuin Seppo ehtisi ovelle.
Hän tarvitsi kaaosta.
Operaatio: Teini-ikäinen harhautus
Seppo vetäytyi ja palasi Hiluxille. Hän oli nähnyt pari kilometriä aiemmin, tienvarren bussipysäkillä, ryhmän mopoautoja ja mopoja. Paikallinen nuoriso vietti sunnuntaita sähkökatkon pimentämässä maailmassa.
Seppo ajoi pysäkille. Viisi teiniä, energiajuomatölkkejä, tylsistyneitä ilmeitä. Hän veivasi ikkunan auki.
"Terve. Kiinnostaako helppo raha?"
Pojat katsoivat epäluuloisina. "Riippuu," yksi heistä, lippalakki vinossa, vastasi.
Seppo veti povitaskustaan nipun seteleitä. "Tuolla tien päässä, siinä hylätyssä Niemisen tilassa... siellä on minun vaimoni. Hän on karannut sinne entisen miehensä kanssa. Se ukko on täysi alkoholisti ja hakkaa vaimoani. Poliisit eivät ehdi paikalle näiden sähkökatkojen takia."
Seppo piti pienen tauon ja antoi tarinan upota. Se oli klassinen, vetoava valhe. "Minä pitää hakea vaimoni pois. Mutta se ukko on hullu, sillä on haulikko. Tarvitsen harhautuksen. Jos te käytte heittelemään niitä vanhoja ulkorakennuksia – ei päätaloa, vaan niitä latoja – kivillä ja huudatte kuin syötävät, se ukko tulee ulos ja minä pääsen takaovesta sisään."
Hän laski setelit kojelaudalle. "Neljäsataa euroa nyt. Sata euroa lisää, kun homma on hoidettu ja tapaamme tässä."
Poikien silmät laajenivat. Viisisataa euroa oli omaisuus. Ja tehtävä kuulosti jännittävältä – ja moraalisesti "oikealta". "Selvä. Me ollaan mukana," lippalakkipää sanoi.
Toiminta: Kiviä ja sorkkarautaa
Puoli tuntia myöhemmin Seppo makasi taas mättään takana, 50 metrin päässä talon takakulmasta. Hänellä oli mukanaan sorkkarauta ja äänenvaimennettu Ruger .22LR.
Hiljaisuus rikkoutui ryminään. Pojat tekivät työtä käskettyä. Kiviä satoi peltikattoon, vanhat ikkunat helisivät. Mopojen moottorit huudattivat kierroksia metsänrajassa.
Pihalla olevat "poliisit" säpsähtivät. "Mitä helvettiä?" toinen huusi venäläisellä aksentilla. "Tarkista tuo! Oikea sivusta!"
Molemmat ulkovartijat juoksivat kohti latoja, aseet valmiudessa. Ovi aukesi, ja kolmas mies tuli ulos katsomaan tilannetta.
Nyt.
Seppo syöksyi. Hän liikkui matalana, nopeasti. Hän saavutti takaoven. Se oli lukossa. Hän iski sorkkaraudan väliin. Kova ääni peittyi poikien aiheuttamaan meteliin ja mopojen pärinään. RKS. Puu antoi periksi.
Seppo astui sisään, Ruger kohotettuna.
Keittiö oli tyhjä. Olohuoneessa, sohvalla, istui Aino Määttä. Hän näytti tokkuraiselta. Hänen vieressään seisoi neljäs mies, joka katseli ikkunasta ulos selkä Seppoon päin, MP5 kädessään.
Seppo ei epäröinyt. Hän tähtäsi miehen niskan ja kypärän reunan väliin. Tsup.
Vaimennettu laukaus oli tuskin kuuluvampi kuin sormen napsautus. Luisti kolahti, hylsy kilahti lattialle. Mies lyyhistyi äänettömästi polvilleen ja siitä vatsalleen.
Seppo oli miehen luona kahdessa askeleessa. Hän potkaisi aseen kauemmas ja tarttui Ainoon. "Professori. Minä olen Seppo. Me lähdemme nyt."
Aino katsoi häntä lasittunein silmin. "Kuka...?" "Ei väliä. Ota laukku." Musta salkku oli lattialla. Seppo nappasi sen ja nosti Ainon ylös. Nainen horjui, mutta pystyi kävelemään.
Pako ja maastoutuminen
He poistuivat takaovesta. Ulkona meteli jatkui, mutta kuulin huudon: "Varoituslaukaus! Ammu ilmaan!" Zaslonin miehet olivat menettämässä hermonsa teineihin. PAM!
Seppo talutti Ainon metsänrajaan. "Nyt juostaan. Pystytkö?" Aino nyökkäsi heikosti. Adrenaliini alkoi herätellä häntä.
He pääsivät noin sata metriä metsään, kun talolta kuului huuto. "Komentaja! Juri on kuollut! Nainen on poissa!"
Meteli lakkasi. Mopot pärähtivät kauemmas – pojat olivat kuulleet laukauksen ja lähteneet karkuun, kuten oli sovittu (tai pelosta).
"He tulevat perään," Seppo sanoi. Hän näki polun vieressä paikan, jonka oli valmistellut tiedusteluvaiheessa. Vanhan kuusen juurella oli kuoppa, jonka hän oli peittänyt sammalmatolla ja havuilla. Se oli ahdas, mutta se oli ainoa vaihtoehto. Hän ei ehtisi autolle ennen kuin Transporterit olisivat tiellä.
"Tänne. Älä hiisku sanaakaan." Hän työnsi Ainon kuopan pohjalle ja veti itsensä ja salkun perässä. Hän veti naamioidun pressun ja sammalikot heidän päälleen.
Maan haju oli voimakas. Aino vapisi Sepon kylkeä vasten. Seppo piti kättään naisen suun edessä varmuuden vuoksi ja toisessa kädessään B&T USW-pistoolikarbiinia, valmiina ampumaan pressun läpi.
Minuuttia myöhemmin musta Transporter rymisteli metsätiellä ohi, vain kymmenen metrin päästä. Sorat roiskuivat. He ajoivat kovaa, olettaen että pakenijat olivat autolla tai mopoilla.
"He lähtivät jahtaamaan poikia tai haamuja," Seppo kuiskasi. "Odotamme kymmenen minuuttia."
Tarkastus ja irtautuminen
Kun metsä oli hiljentynyt, Seppo nousi varovasti. Hän harjasi neulaset vaatteistaan ja auttoi Ainon ylös. He kävelivät ripeästi Hiluxille, joka oli piilossa sivutiellä.
Ennen kuin Seppo avasi ovet, hän pysäytti Ainon. "Odota tässä puun takana."
Seppo lähestyi autoaan kuin se olisi pommi. Hän tarkisti pyöräkotelot taskulampulla. Ei magneettikiinnitteisiä GPS-jäljittimiä. Hän kyykistyi ja katsoi pakoputken sisään. Ei tukoksia. Hän tarkisti ovenkahvat – ei siimaa, ei teippiä. Lopuksi hän avasi konepellin ulkopuolelta ja vilkaisi moottoritilaan. Kaikki näytti koskemattomalta.
"Puhdas," hän totesi.
Hän avasi oven ja auttoi Ainon pelkääjän paikalle. Sitten hän käynnisti moottorin. Dieselkehräys kuulosti kauniimmalta kuin koskaan.
Seppo ei ajanut suoraan valtatielle. Hän ajoi pikkuteitä, teki U-käännöksiä, pysähtyi odottamattomiin paikkoihin ja tarkkaili taustapeiliä. Vasta kun hän oli varma, ettei kukaan seurannut, hän suuntasi kohti Mäntsälää.
Mäntsälän pysähdys
Neste Mäntsälä, vanha Juustoportti, oli hiljainen. Sähkökatko piti bensapumput mykkinä, mutta piha oli avara ja sieltä näki kaikkiin suuntiin. Seppo ajoi pihan perimmäiseen nurkkaan, rekkojen varjoon.
"Meidän pitää tarkistaa yksi asia," Seppo sanoi ja otti hansikaslokerosta pienen laitteen. Se oli RF-detektori, "Bug Hunter".
"Nouse autosta, ole hyvä."
Aino nousi, yhä hieman huterana. "Mitä sinä teet?" "Varmistan, ettei sinuun tai vaatteisiisi ole piilotettu lähetintä. Ne miehet olivat ammattilaisia. He saattoivat antaa sinun 'paeta', jotta johdattaisit heidät meidän luoksemme."
Seppo kuljetti laitetta Ainon vaatteiden päällä. Takin kaulus. Napit. Kengänpohjat. Laukun hihnat. Laite pysyi hiljaa. Vain normaalia taustakohinaa. Hän tarkisti "Mustan salkun". Puhdas. Hän tarkisti jopa Ainon korvakorut ja silmälasit.
"Olet puhdas," Seppo sanoi lopulta ja huokaisi helpotuksesta. "Anteeksi tunkeilevuus."
Aino katsoi häntä. Ensimmäistä kertaa naisen silmissä oli pelon sijaan uteliaisuutta. "Kuka sinä oikein olet? Poliisi? Armeija?"
Seppo avasi auton oven. "Minä olen talonmies," hän sanoi ja hymyili lyhyesti, ilman huumoria. "Ja nyt viemme teidät turvaan."
Hilux liittyi takaisin tielle. Suunta oli kohti itää, kohti Seppon kotia – "Kylmää pistettä". Harmaa vaihe oli ohi, mutta yö oli vasta alkamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoidaan asiallisesti, ei meuhkailla.